keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Surusta ja hypertyreoosista

Kissoista kirjoittaminen on ollut vaikeaa Beetan poismenon vuoksi. Vaikka lemmikin ottaessaan jo tietää, että luopuminen on joskus edessä, sitä päivää ei koskaan kohtaa täysin – tai edes osittain – valmistautuneena. Beetan pitkälle kehittynyt munuaisten vajaatoiminta olisi varmaankin ollut nähtävissä aiemmin, mutta kun kissa on virkeä ja normaalinoloinen, ei sitä tule ajatelleeksi, että eläimen voisi viedä labrakokeisiin varmuuden vuoksi. Jopa juominen, jota Beetta runsaasti harrasti eri lähteistä, ei herättänyt epäilyksiämme, koska Beetta oli tehnyt sitä koko 10-vuotisen elämänsä ajan. Vasta kun Beetta alkoi syödä kissanhiekkaa ja nuolla sementtisiä ruukkuja ja laattoja, hälytyskellot alkoivat soida. Ja silloin ei enää mitään ollut tehtävissä. Vain muutamaa viikkoa aiemmin Beetta oli lopettanut leikkimisen, joten Beetta oli sairauttaan vahvempi, urhea Beetta loppuun asti.

Jotenkin sen päätöksen tekeminen, että Beetta vietäisiin piikille, oli todella vaikeaa. Pari päivää kesti ennen kuin se tuli täysin selväksi, että meidän on nyt tehtävä päätös, jotta Beetan elämä saisi arvokkaan lopun. Hyvästelin Beetan yhden kesäisen päivän ulkona, jossa Beetta pääsi tekemään, mitä halusi. Paljon valui kyyneleitä ja sydän tuntui raskaalta, mutta päätös kuitenkin kypsyi. Toimeenpanemaan sitä minusta ei kyllä ollut, mutta onneksi Jukka löysi itsestään uusia voimavaroja ja näin Beetta sai rakkaan ihmisen kanssaan viimeiselle matkalle.

Saagalle Beetan poismeno tuntui olevan ensin outoa, mutta pian Saaga asettui uuteen ainoan kissan rooliinsa. Saagasta paljastui uusia piirteitä. Saaga, joka ei mihinkään rahia korkeampaan paikkaan ole koskaan hypännyt, kiipesi suureksi yllätykseksemme lammen rannassa olevalle korkealle kivelle. Ei vain kerran, vaan siitä tuntui tulevan paikka, jossa Saagan on käytävä aina ulkoilun yhteydessä.

Kesän vaihtuminen syksyksi tietää hormonimyrskyä sekä meille ihmisille että myös eläimille.

Saagan käyttäytyminen alkoi muutenkin kiinnittää huomiota. Ruoka alkoi taas maistua ja kakkaa ilmeentyä hiekkalaatikkoon isoja määriä. Paino tosin pysyi siinä viidessä kilossa. Öisin Saagan äänekkäät kissakieliset huomiot herättivät meidät monta kertaa. Joskus syynä oli jänis, jonka kanssa Saaga olisi voinut vaihtaa pari sanaa, jos välissä ei olisi ollu ikkunaa/ovea, mutta useimmiten mitään selitystä ei löytynyt. Karvaansa Saaga kasvatti niin uutterasti, että vaikka kaksi kertaa päivässä harjasin, aina sitä irtosi ja riitti vielä karvapalloiksi ja suoliston tukkeeksikin. Oksennukset yleistyivät. Aluksi luulin niitä vain karvapalloperäisiksi mutta kun kissanmallaskaan ei lopettanut oksentelua, huolestuimme. Saagan lepohetket muuttuivat myös levottomiksi; kesken syvältä näyttävän unen oli Saagan lähdettävä jonnekin. Ulos Saaga oli valmis menemään aina - kuin partiolainen - yötäpäivää.

Heräsi epäilys, että kilpirauhashormonia on Saagassa runsaasti yli sallitun määrän. Kaikki yllämainitut kun ovat juuri merkkejä siitä. Myöhemmin kuulimme vielä, että jopa Saagan ylenpalttinen pesurutiini ja erityisesti tassujen anturakarvojen kiskominen monen monta kertaa (aivan loputtomasti, jos meiltä ihmisiltä kysytään) on merkki stressistä, jota hormonin ylituotanto saa aikaan. Energiaa on kuin pienessä kylässä ja johonkin se on Saagan mielestä pakko käyttää.

Ja taas eläinlääkäriin. Mutta minne? Tuntui, että Turun kokoisesta kaupungista ei löydy eläinlääkäriä, joka välittäisi oikeasti eläimistä. Koirien ja kissojen ja hevosten klinikka (tosin naapurikaupungin puolella) oli käyty läpi ja kohtaamamme äkkiä ilmaantuneen huonon ilmapiirin ja yleisen välinpitämättömyyden ja suorastaan väärien hammashoito-ohjeiden jälkeen, sinne ei tehnyt mieli palata. Kun lisäksi Saagalta ei eläinhoitaja saanut edes kolmannen ja neljännenkään yrityksen jälkeen suonta esille, meni usko kokonaan. (Saaga ojentaa tassunsa ja odottaa, että näyte otetaan ja se käy osaajalta todella helposti, se monta kertaa nähty.) Lopulta tuli paikalle ELL, joka sanoi (purkkaansa uutterasti jauhaen), että hän ajaa aina karvat pois ja sai sitten sitä verta. Missään muualla ei ole tarvinnut karvoja poistaa pelkän verikokeen takia. Jotta sain kysyttyä edes oleellisimmat asiat tältä expertiltä, koska Saagan sairaus oli silloin meille uusi, minun piti juosta nyt jo klinikan listoilta poistuneen lääkärin perässä pitkin käytävää. Selväksi tuli, että kiire oli. Tosin kohtuuden nimessä on sanottava, että jos olisimme päässeet klinikalla hyvin kauan olleen lääkärin pakeille, tilanne olisi varmaan ollut toinen. Aina ei vaan voi odottaa päiviä, koska eläimen tila on huono ja toisaalta palvelun tason ei pidä olla näin suurella asteikolla vaihtelevainen.

Kupittaalta löytyi seuraava paikka. Siellä vastaanottohenkilökunta on ystävällistä ja välittävää mutta lääkäreiden erikoistuminen suppeaan alueeseen palveli meitä vain hampaiden hoidon osalta. Edellä paljon puhutun giardian hoitoon sieltä ei aikaa eikä ymmärrystä riittänyt. Eräskin neitonen ELL rohkeni suorastaan päänsä pistää pantiksi vaikka sillä kertaa päänsä olisi menettänyt, mutta kun omaa asiantuntemustaan on niin täynnä, että asiakasta ei tarvitse lainkaan kuunnella, niin käy. Selväksi kävi, että on todella hienoa olla eläinlääkäri! Selväksi kävi myös, että me eläinlääkärit poltamme tupakkaa. Ei sitä purkalla peitetä. Luulisi, että olisi syytä jonkun perehtyä myös kenties vanhojen kissojen yleisimpään sairauteen. Kohtasimme myös ulkolaisvahvistuksen, joka oli kyllä sympaattinen, mutta joka ei pahemmin tietojaan jaellut ja jolla oli kiire jokaisen lauseen jälkeen pois huoneesta. Hän soitti kyllä vielä korostaakseen tällä kertaa Beetan tilan vakavuutta. Olimme kyllä sen ymmärtäneet mutta osoitti se sentään eläimestä välittämistä. Omistajaan kosketuspinta jäi ohueksi. Tosin parempi sekin kuin tuo itseääntäynnä oleva ”olen sentään eläinLÄÄKÄRI”- asenne.

Eräälle yksintoimijalle yritimme Beetan tapauksessa soittaa. Numeroja oli paljon ja nettiviestin jättömahdollisuuksia, mutta mikään kommunikaatiokanava ei toiminut. Viisi päivää viestien jätön jälkeen saimme vastauksen. Soittaa yritimme lukuisia kertoja tuloksetta. Kannattaako tuollainen bisneksen pyöritys? Korostimme asian kiirellisyyttä.

Lopulta Jukka muisti, että oli saanut osaavaa ja välittävää palvelua Beetan viimeisellä matkalla Kärsämäessä. Soitimme sinne ja saimme ajan. Meitä palveli ja Saagan tutki ystävällinen ja sympaattinen ELL. Selvää oli, että paikalla oli muitakin asiakkaita ja oli kiire, mutta meille tuli tunne, että meitä kuunneltiin ja meille oli aikaa siitä huolimatta ja lisäksi myös tiedettiin, mitä piti tehdä. Esimerkiksi T4 otettiin ensin, jotta nähtiin, miten korkea se on. Ja koska se oli kaikkien raja-arvojen ulkopuolella, muita verikokeita ei tehty, koska ne olisivat olleet tuloksiltaan vääristyneitä T4:n korkean arvon vuoksi. Kaikissa muissa paikoissa koko veripaneeli on otettu ja tietenkin myös maksatettu meillä, vaikka sen hyöty on siis ollut hyvin kyseenalainen.

Meille myös selitettiin asiat huolellisesti. Vaikka Saagalta löytyi sydämestä sivuäänikin olimme kuitenkin rauhallisella mielellä, koska meistä tuntui, että Saaga oli hyvissä käsissä. Eläinlääkärin osa ei ole helppo, myönnetään. Samalla on hoidettava sekä lemmikkiä että hermoilevaa omistajaa, mutta täällä osattiin homma.

Saaga on nyt 2 x 1.5 tbl Tyrazol annostuksella ja vajaan kolmen viikon päästä katsotaan, miten arvot ovat asettuneet.

 

 

 

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Video onnellisesta kissasta/ Watch this video of a very happy cat

Saagalla on pienestä pitäen ollut tapana lutkuta. Se tarkoittaa peukun viemistä suuhun ja äänekästä peukun imemistä. Se on Saagan absoluuttinen ekstaasitila. Eli kun aikaisemmissa blogeissa on kuvailtu, miten Saagaa on aina joku vaivannut, niin tässä on todella onnellinen kissa. Lopuksi Saaga vielä kiittää katsojia.

This is the absolute state of happiness for our Saaga. She feels totally happy and wants what ever is going on at the moment to go on for ever and then some.
Since she was a kitten she has had this habit of sucking her thumb. On the video you can see that she also washes her paw but sucking is a totally different thing. At the end of the video Saaga has added her own comment.


tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kissojen ripulista

Tästä on taas pakko kirjoittaa, koska se aina silloin tällöin ajankohtaistuu.
Saaga, joka siis sairastaa hypertyreoosia eli kilpirauhasen liikatoimintaa, on erityisen altis saamaan syystä tai toisesta (meille täysin tuntemattomasta) hyvin helposti ripulin. Joskus se menee ohi ilman, että teemme yhtään mitään ja joskus, kuten nyt viime viikolla esimerkiksi, siitä ei päästy eroon lainkaan. Tai voi olla, että olisi päästykin, mutta pelko siitä, että Saaga astuu tuotokseensa ja sen jälkeen pesemme taas koko huushollin, sai meidät kokeilemaan jotain muuta. Yleensä Canikur on auttanut. Siitä Saaga ei lainkaan pidä, mutta kilttinä kissana avaa suunsa ja ottaa sen. Jälkikäteen "huulia" on sitten nuotava pitkään ja hartaasti, jotta siitä aineesta makuineen ja hajuineen eroon päästään. Nyt ei kuitenkaan Canikurilla saavutettu mitään, joten annoimme kolmena päivänä Axiluria ja tuotos on muuttunut kiinteäksi.
Ihmetystä herättää eniten ripulin syy. Saaga on ulkoillut pakkasesta huolimatta pari kertaa valvotusti pihalla. Koska pakkaslukemat ovat olleet korkeita, en jaksa uskoa, että giardiat olisivat niistä hengissä selvinneet.
Saagan ruokakipot pesemme huolellisesti ennen ruoan lisäämistä ja vesi on pestyissä kipoissa suoraan hanasta. Omasta käsihygieniastamme olemme myös tarkkoja edellisen giardiaesiintymän jälkimaininkeina ja muutenkin.
Ruoka on kuivamuonaa ja märkämuonaa kaupan pusseista. Mitään kokeiluja emme ole nyt antaneet kummallekaan.
Tyrazolia hypertyroosiinsa Saaga saa 1 tbl x 2 päivässä ja ne olemme pyrkineet antamaan mahdollisimman säännöllisesti.
Ragdollina Saagalla on hyvin runsaskarvainen turkki. Tosin lemmikkitasoisena räggärinä Saagan karva on hyvin pitkää ja sitä on erittäin runsaasti vaikkapa Beettaan verrattuna. Saagan intohimo - etten sanoisi obsessio - on itsensä peseminen. Kesken leikkienkin Saaga saattaa "likaantua" niin, että leikki on keskeytettävä ja pesemään on ryhdyttävä. Harjaan Saagaa kaksi kertaa päivässä, jotta karvansyöminen pesemisen yhteydessä minimoituisi. Kuitenkin karvaa tuntuu menevän suolistoon ja ruokatorveen, koska aika ajoin Saaga "köhii". Yleensä moinen tapahtuma päätyy päivän tai parin päästä karvatuppo-oksennukseen. Tämä preludina sille, että nuo karvatupot saattavat tukkiessaan suolistoa aiheuttaa ulosteessa häiriöitä. Apteekista saatavaa Kissanmallasta, joka puolittain lupaa, että parin päivittäisen annoksen jälkeen karvatupot poistuvat normaalia kautta, on todella hankala annostella kissalle.
Se on putkilossa, jonka suunnittelija ei ole ikinä syöttänyt mitään yhdellekään eläimelle, siitä olen aivan varma (sivuhuomautus). Mutta aiheuttaako se ripulia ohjeen mukaan annettuna, en osaa sanoa. Epäilyjä kuitenkin on.
Huomaan, että en edellenkään, osaa muuta kuin arvailla. Jos jolla kulla lukijalla on samanmoisia kokemuksia, pistä kommentteja, please!